häppeninkiä

VIHDOINKIN saan aikaiseksi edes jotain vähänkään järkevää, tai no.... samapa tuo.
Ensimmäinen vuosi lukiossa tuli suoritettua ja nyt toinen vuosi kutsuu kaupungissa, koulun siirtämisen takia. Ainut hyvä puoli tässäkin on ilmainen linkkikortti, muuten sitten ei kovin ilahdutakkaan kaupunkiin muutto.
Mutta sitten muita asioita, tällä kertaa niitä mistä olen täällä tottunukki puhumaan.
Siitä mitä mun pään sisällä liikkuu ja mitä ajatuksia on ollut.


Ensinnäkin.
Välillä oon kohdannut tässä kuluneena aikoina ajatuksia joiden kanssa en ole voinut elää joten yritin kaikin mahdollisin keinoin saada nämä kamalat ajatukset pois päiväjärjestyksestä. Kamalia kamalia asioita. Tuki ja turva on onneksi aina yhden tai toisenkin puhelin soiton päässä, siitä olen kiitollinen.



Toisena.
On ollut hetkiä jolloin olen ollut iloisempi ja onnellisempi kuin koskaan, sellaisista asioista pitää nauttia. Ainakin yksi asia jonka olen tähän mennessä elämältäni oppinut on se että, jos jokin asia saa sinut onnelliseksi niin siitä täytyy pitää kiinni. Sellaisia asioita oppii arvostamaan vasta kun ne menettää ja niitä ei saa takaisin, joskus tosin elämä on helppoa mutta kun alamäkeen pääsee niin murtuu vahvinkin ihminen. Nauti vielä kun voit ja tee töitä onnellisuuden eteen.
                       

Kolmantena.
Olen kokenut liikaa erilaisia asioita tänä kuluneena aikana kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Nämä asiat ovat täysin ääripäitä toisilleen ja osa siltä väliltä. Totta kai sitä välillä purskahtaa itsekkin nauruun ja toisena päivänä taas saa itkeä niin kauan että kyyneleet ovat  kuin verta. On ollut kolareita, liian rankkoja ryyppyreissuja, kamalia naurukohtauksia, välien menettämistä, hauskoja leffailtoja, suloisia puheluita keskellä yötä, riitelyä ja kaikkea tuon väliltä. Joten kyllä, elämä on välillä hieman monimutkaista mutta sellaista se vain on ja olen nyt muutaman viikon aikana päättänyt nostaa pääni ylös ja yrittää jatkaa koettelemuksien kestämistä sillä koen olevani sen arvoinen, elämäni on sen arvoinen.

Neljäntenä.
En ymmärrä itsekkään enää käsitettä "rakkaus". Kuulin monia kertoja kuuluisan "rakastan sua" -lauseen parisuhteessa, mutta jos realistisia ollaan niin sitä huomaa rakastavansa toista vasta kun aika on oikea. Missään vaiheessa en ole huomannut ajan olevan oikea, voin itsekkin myöntää sanoneeni tuon kuuluisan ja ihanan lauseen jollekkin ihanalle ihmiselle vaikkakin tosissaan en ole sitä välttämättä tarkoittanut. Se on väärin, tiedän sen kyllä. Ei ihminen itselleen mitään voi. Todellisuudessa tajusin itse käsitteen "rakkaus" kun mietin että erotessa näen rakastinko sitä ihmistä oikeasti. Jos en, kaipautta en anna. Jos rakastin, kaipaan ihmistä joka sekunnilla ja tekisin mitä vain että saisin sen saman ajan takaisin.

 

 

Viidentenä.
Kyllä, jouduin "kolariin" pari viikkoa sitten. Tapahtuma riipii sielussa asti vieläkin sillä sairaalassa ollessani huomasin kuinka montaa oikeasti kiinnostaa se että mulla ei ole kaikki hyvin. Osa kavereistani järkyttyi yllättävänkin pahasti, mutta sitten löytyi myöskin näitä keiden luulin olevan osa elämääni ja hyviä ystäviäni, mutta tosi asia on se että yhtäkään viestiä en saanut näiltä henkilöiltä joiden luulin välittävän, tämän ansiosta päätin antaa niin alhaisten paskiaisten olla ja mennä esittämään jollekkin muulle hyvää ystävää, nimittäin en halua kaveripiiriini yhtäkään esittävää ihmistä, kaikkien hyvinvoinninkin kannalta. Mielummin pidän kaveripiirini puhtaana ja aitona.
Kiitos heille jotka välittävät oikeasti.